maanantai 6. marraskuuta 2017

Unelmien työhuone

Jotkut ovat joskus työhuoneistaan postanneet, en muista olenko itsekin. Mutta huvitti leikitellä ajatuksella.


Minä kirjoitan sohvalla. Mieluiten tv taustalla, hiljaisella, tunnelmaan sopivalla kanavalla. Pidän englanninkielisistä ohjelmista, mieluiten britti-englantia ja maaseutua tai jokin söpö pieni kylä. Talvet ovat parhaita, koska takkaan saa tulen. Kynttiläkin käy. Niin ja tietenkin mieluiten oma rauha, paitsi koira ja kissa vienosti kuorsaamassa kyljessä.
Heittäydyn parhaiten rennossa asennossa, siksi en siis kirjoita pöydän ääressä.
Ikkunasta on näkymä luontoon, vihreään tai valkoiseen.


Hmm, oikeastaan unelmieni huoneesta ei paljon puutu. Se voisi olla yläkerroksissa ja näkymä ikkunasta voisi olla laajempi. Pidän laajoista näkymistä, erityisesti viljapelloista, metsistä ja kivoista mökeistä. Mutta muuten olen onnekas ja tyytyväinen osaani.


Ja oikeasti sitä kirjoittaa vaikka kännykällä ruuhkabussissa jos tarve niin vaatii.



torstai 12. lokakuuta 2017

Kirjoitusaika alkaa

Niinpä niin, kello 19.24, kun kaikki kiireisin homma on suoritettu ja alkaisi kirjoitusaika. Vaan kun päivän on aloittanut klo 5.45 ei oikein ole enää puhtia.
Valivali.
Toissapäivänä ehdin sentään tiedoston äärelle. Ympärillä oli häiriötekijöitä (= mies ;)), mutta sain tehtyä pätkän. On niitä pätkiä tehty siellä ja täällä vaikka virkeä syksy on kyllä ollut tähän asti aika karmean kiireinen ja stressaavakin.
Teksti on kuitenkin hiljalleen vallannut mielessäni tilaa enemmän ja enemmän minkä huomaa siitä, että olen pystynyt hyödyntämään pieniäkin kirjoitushetkiä ja tekemään ajatustyötä keskellä hässäkkää. Tein pieniä muutoksia alkuun ja niiden taustatyö otti oman aikansa. Nyt olen päässyt enemmän itse kirjoittamiseen.

Eilinen oli katastrofipäivä - töihin, parin mutkan kautta kotiin, koirat lenkille, itse taas tien päälle, kotona kahdeksalta ja takki tyhjä.
Tänään venähti työpäivä ja illalle riitti siis aherrusta puoli kahdeksaan asti. 
Perjantai-illat pyhitän koomalle. Kun koirakamut on ulkoilutettu hiljaisiksi, se on teekuppi, töllö ja kissa kainalossa.
Viikonlopuista en viitsi edes puhua. Pyykkiä, ruokaa, penkkiurheilua, takkutukkaisia koirankuontaloita, ruska houkuttelee pihalle kaatosateesta ja kurassa kahlaamisesta huolimatta, sauna kutsuu, ystäviäkin voisi kai joskus nähdä, jouluksi voisi jo nurkkia siivoilla (en minä muuten mutta joulu on hyvä motivaatio hommalle, joka joskus on kuitenkin pakko tehdä) tai edes jotain tonttuja nysväillä, villasukkienkin kutominen on puolitiessä.......... Eikä edes toisen aamun venymisestä ja vanumisesta kera hitaan aamupalan ihan hevillä tingitä, jotta jaksaa taas suorittaa seuraavan (työ)viikon.
Paitsi oikeasti aion ainakin lauantaina omistaa pari tuntia tekstille.

Niin että mahtuu minunkin viikkooni ( Lukuhoukan innoittamana) edes jokunen hetki kirjoitusaikaa. Ensi viikkolla voin vielä valittaa, että on ylimääräisiä ohjelmanumeroita (tosin on yksi ylimääräinen vapaapäiväkin), mutta sitten alkaa vähän tasoittua.
Hyvältä näyttää sikäli, että teksti elää omaa elämäänsä ja siihen on helppo uppoutua.

maanantai 11. syyskuuta 2017

Se on täällä taas

Parempi puoli vuodesta! Virkeämpi puoli vuodesta!
Ja Ww! Uusia ideoita ja pikku muokkauksia juoneen, teksti kulkee. Eikö aina voisi olla syksy ja talvi?
Kirjotusaikaa ei tietenkään ole paljon. Viime viikolla en vain kertakaikkiaan ehtinyt edes avata tiedostoa. Harmitti. Mutta siinä sivussa tuli näköjään tehtyä ajatustyötä mikä on hyvä sekin. Tällä viikolla toivottavasti ehdin - mutta pakostakin aika tuppaa jäämään vähän väsähteisiin, tunnin-puolentoista rupeamiin iltaisin, ehkä parina iltana viikolla, ja viikonloppuna toisena päivänä pariin (virkeään!) tuntiin ja jos oikein hyvin käy, vielä tuntiin iltasella.
Mutta silti, syksy <3

perjantai 11. elokuuta 2017

Mä en osaa


Välipalalle näkyisi jatkoa. Tai no, jos keksisin toisen lopun niin saisin myös keskiosan. Mutta vaikka itse tykkäänkin tekstistä niin siitä puuttuu silti niin paljon. Se ei ole ihan tätä päivää, se ei ole tarpeeksi välkky, se ei ole hauska, ainakaan tarpeeksi, ja tuskin se ketään ikinä kiinnostaisi. Mä en osaa.
Ww on päässä. Alusta loppuun kaikkine mutkineen. Aika hyvinkin hiotun juonikuvion kanssa. Mutta kun se on jumissa. Raakakirjoitettu läpi, tehty uusi alku ja nyt en tiedä miten sitä oikein tehdään. Mä en osaa.
Mä en osaa kirjoittaa ollenkaan.
Tänään tuntuu tältä.

maanantai 7. elokuuta 2017

Lyhyesti

Välipala valmistui. Siitä tuli lyhyt. Minussa asuu jokin lyhyen ilmaisun geeni.
Mitäs sitä sitten tekisi Välipalalle?
Tuskin mitään. Pistän pöytälaatikkoon, ehkä luen joskus myöhemmin. Ehkä saan aatteen sen lihottamiseksi. Tai sitten vain pidin pienenä hupailuna ja syrjähyppynä.
Taitaa olla aika palata Ww:n pariin.

perjantai 28. heinäkuuta 2017

Oi loma ja ilo!

Huijui kuinka aika kiitää, tietysti, olenhan lomalla!
On ollut ihanaa eikä vähiten siksi että olen ehtinyt kirjoitella - Välipalaa yhä. Ihmettelen miten se tuntuu tulevan kovin valmiina tekstinä näppikseltä. Luin sitä ja tuntui ihan kivalta. Hassua, kun ajattelee että Välipala on vain ohimennen ajatuksista napattu idea.
Myös Ww on ollut ajatuksissa. Autuus, että päässä on niin paljon tyhjää, että sinne mahtuu myös Ww. Sehän meni liian tarkaksi hinkkaamiseksi ja tavallaan jumiutui. Nyt olen sitä alkanut taas pohtimaan - että mitä sitten ja miten. Hiljalleen löytyy oikea raide.
Ja lomaa on vielä jäljellä! JIHUU!