perjantai 20. huhtikuuta 2018

www

Minä rakastan nettiä! Voiko taustatietojen hakeminen olla yhtään helpompaa!
Kuvitelkaa, männävuosina piti raahautua jokaisen pienen nippelitiedon takia kirjastoon. Ja etsiä oikea kirja ja tieto siitä kirjasta. Tai kysyä joltain. Kirjoittaa kirje. Tai jotain.
Tietenkin netin tietoja pitää suodattaa eikä sieltäkään kaikkea saa. Mutta silti, muutama minuutti kirjottamisen lomassa hakukoneen tuloksia selaillessa ja eikun jatkamaan tekstiä.  Hurraa!

tiistai 10. huhtikuuta 2018

Kun kevät ei kiinnosta

Huhtikuu on kuukausista julmin? Toisille se on maaliskuusta kesäkuuhun... ehkä sitten heinäkuun puolella taas elämä voittaa.
On tässä ollut hyvääkin kirjoitusaikaa sitten helmikuun, teksti etenee pikkuisina paloina. Uudelleenkirjoitan, editoin, hinkkaan vähän liikaakin. Raakakirjoituksen vaihe on ohi ja nyt tulee valmiimpaa tekstiä.
Hitaasti tekemisen huono puoli on se, että ehtii monta kertaa kyllästyä ja olla epävarma ja saada kohtauksia, sellaisia Yök, kamalaa ja sitten menee ja aloittaa taas alusta.
Jos ei nyt kuitenkaan. Jos nyt vaan nakertelen tekstiä hissuksiin eteenpäin, sama se millä tavalla, tyyli vapaa kunhan edistystä tapahtuu.
Ja kunhan nyt taas kerran tästä keväästä päästään. Yök, kamalaa. Kevät.

maanantai 12. helmikuuta 2018

Voihan maneeri

Kun minä niiiiiin tykkään lopettaa jokaisen kappaleen sellaiseen tietynlaiseen lauseeseen, sellaiseen fiilistelevään, merkitykselliseen. J o k a i k i s e n.
Itseasiassa, tykkään siitä niiiiiiiiiin paljon, että aloin jo aloittamaankin kappaleet sellaisilla.
Ja sitten on tietenkin ne kymmenen muuta tapaa, joita tulee tehtyä jokatoisessa lauseessa.
Argh. Argh. Argh.

keskiviikko 31. tammikuuta 2018

Feels good

En vieläkään voi etenemisen vauhdilla tai liuskojen määrällä leuhkia, mutta nyt on tekstissä hyvä rytmi. Tuntuu oikealta, tutulta, siltä että itse tykkäisin lukea.
Se kaiketi on enin mihin voi pyrkiä.

Jatkan kirjoittamista :)

maanantai 8. tammikuuta 2018

Olen, olen!

Olemassa olen. Kirjoittanutkin olen. Vähän. Tietenkin. Ja syvä huokaus.
Oli operaatio ja pitkän kaavan mukaan toipumista. Onko niin, että olen jo niin vanha ja rampa, että joka vuosi rukataan jotain kohtaa ja siinä sitä aikaa sitten taas menee?
Perinteisesti uhraan jouluun aikaa, kun sitä niin rakastan,
Sitten oli flunssa ja lisukkeet, jesta, siinä meni taas viikkoja.
Ja aina on ne kaikki muut jutut, jotka vaativat huomiota.

Mutta on kirjoitettu, vähän, pahus vaan, että viimeksi kun katsoin ei näyttänyt ollenkaan niin kivalta kuin piti. Vaan pitää katsoa uudestaan. Sitä ei tiedä oliko planeetat väärässä asennossa vai korvien välissä huttua. Pitäkää peukkuja, että a. on aikaa ja b. näyttääkin hyvältä.
On se vähän niin, että tahkottu on niin kauan, että menee jo piuhat solmuun.
Täytyy vaan avata ne.



maanantai 6. marraskuuta 2017

Unelmien työhuone

Jotkut ovat joskus työhuoneistaan postanneet, en muista olenko itsekin. Mutta huvitti leikitellä ajatuksella.


Minä kirjoitan sohvalla. Mieluiten tv taustalla, hiljaisella, tunnelmaan sopivalla kanavalla. Pidän englanninkielisistä ohjelmista, mieluiten britti-englantia ja maaseutua tai jokin söpö pieni kylä. Talvet ovat parhaita, koska takkaan saa tulen. Kynttiläkin käy. Niin ja tietenkin mieluiten oma rauha, paitsi koira ja kissa vienosti kuorsaamassa kyljessä.
Heittäydyn parhaiten rennossa asennossa, siksi en siis kirjoita pöydän ääressä.
Ikkunasta on näkymä luontoon, vihreään tai valkoiseen.


Hmm, oikeastaan unelmieni huoneesta ei paljon puutu. Se voisi olla yläkerroksissa ja näkymä ikkunasta voisi olla laajempi. Pidän laajoista näkymistä, erityisesti viljapelloista, metsistä ja kivoista mökeistä. Mutta muuten olen onnekas ja tyytyväinen osaani.


Ja oikeasti sitä kirjoittaa vaikka kännykällä ruuhkabussissa jos tarve niin vaatii.



torstai 12. lokakuuta 2017

Kirjoitusaika alkaa

Niinpä niin, kello 19.24, kun kaikki kiireisin homma on suoritettu ja alkaisi kirjoitusaika. Vaan kun päivän on aloittanut klo 5.45 ei oikein ole enää puhtia.
Valivali.
Toissapäivänä ehdin sentään tiedoston äärelle. Ympärillä oli häiriötekijöitä (= mies ;)), mutta sain tehtyä pätkän. On niitä pätkiä tehty siellä ja täällä vaikka virkeä syksy on kyllä ollut tähän asti aika karmean kiireinen ja stressaavakin.
Teksti on kuitenkin hiljalleen vallannut mielessäni tilaa enemmän ja enemmän minkä huomaa siitä, että olen pystynyt hyödyntämään pieniäkin kirjoitushetkiä ja tekemään ajatustyötä keskellä hässäkkää. Tein pieniä muutoksia alkuun ja niiden taustatyö otti oman aikansa. Nyt olen päässyt enemmän itse kirjoittamiseen.

Eilinen oli katastrofipäivä - töihin, parin mutkan kautta kotiin, koirat lenkille, itse taas tien päälle, kotona kahdeksalta ja takki tyhjä.
Tänään venähti työpäivä ja illalle riitti siis aherrusta puoli kahdeksaan asti. 
Perjantai-illat pyhitän koomalle. Kun koirakamut on ulkoilutettu hiljaisiksi, se on teekuppi, töllö ja kissa kainalossa.
Viikonlopuista en viitsi edes puhua. Pyykkiä, ruokaa, penkkiurheilua, takkutukkaisia koirankuontaloita, ruska houkuttelee pihalle kaatosateesta ja kurassa kahlaamisesta huolimatta, sauna kutsuu, ystäviäkin voisi kai joskus nähdä, jouluksi voisi jo nurkkia siivoilla (en minä muuten mutta joulu on hyvä motivaatio hommalle, joka joskus on kuitenkin pakko tehdä) tai edes jotain tonttuja nysväillä, villasukkienkin kutominen on puolitiessä.......... Eikä edes toisen aamun venymisestä ja vanumisesta kera hitaan aamupalan ihan hevillä tingitä, jotta jaksaa taas suorittaa seuraavan (työ)viikon.
Paitsi oikeasti aion ainakin lauantaina omistaa pari tuntia tekstille.

Niin että mahtuu minunkin viikkooni ( Lukuhoukan innoittamana) edes jokunen hetki kirjoitusaikaa. Ensi viikkolla voin vielä valittaa, että on ylimääräisiä ohjelmanumeroita (tosin on yksi ylimääräinen vapaapäiväkin), mutta sitten alkaa vähän tasoittua.
Hyvältä näyttää sikäli, että teksti elää omaa elämäänsä ja siihen on helppo uppoutua.